Diocletianus (noin vuonna 230 – 3. joulukuuta313) oli Rooman keisarina20. marraskuuta284 – 1. toukokuuta305. Hän syntyi Illyriassa vapautetun orjan poikana nimellä Diokles. Keisarina Diocletianus vakautti Rooman oloja ja hänen kautenaan saatiin epävakaa 200-luvun kriisi loppumaan. Diocletianus uudisti muun muassa verotusta ja yritti pysäyttää rahan arvon alenemisen. Hän uudisti armeijan, ja maan turvallisuus lisääntyikin niin, etteivät Rooman valtakuntaa uhanneet barbaarien invaasiot eivätkä sisäiset kapinat.
Diocletianus uudisti Rooman ylimmän vallan perustamalla tetrarkian, jossa neljä keisaria jakoi valtakunnan keskenään. Maa jaettiin läntiseen ja itäiseen osaan, joita kumpaakin hallitsi augustus-nimeä käyttänyt vanhempi keisari. Diocletianus valitsi hallitsijakumppanikseen ja Länsi-Rooman augustukseksi Maximianuksen. Itse hän hallitsi valtion itäosaa Dalmatian Salonaan rakennuttamastaan Diocletianuksen palatsista käsin. Kummallekin augustukselle nimitettiin nuorempi apukeisari caesar, jonka oli myös tarkoitus olla kruununperillinen. Diocletianuksen aikana keisarinvalta muuttui absoluuttiseksi yksinvallaksi, ja Rooman senaatti menetti painoarvoaan.
Katso lisää aiheeseen liittyviä laadukkaita artikkeleita: Carinus ja Numerianus